Kävin jo viime viikolla muutamalla kirppiksellä ja perjantaina keltaisten muovikassien päivillä Akateemisessa. En ole pitkiin aikoihin käynyt Turussa kirppiksellä ja nyt käytiin kaverin kanssa muutamassa minulle ihan uudessakin paikassa. Entisen työpaikan viereen oli tullut iso kirppis. Ehkä ihan hyvä ettei sitä ollut aikaisemmin koska ois varmaan kämppä vielä enemmän täynnä roinaa kun nyt.. :) Mutta siis iso, ja mun mielestä hyvä, TV-kirppis (nimi tulee varmaan paikassa toimineesta/toimivasta "telkkaritehtaasta") löytyy Pläkkikaupungista, siitä Motonetin ja lihapalvamon lähimaastosta.

Löysin tuollaiset kassinkahvat (irroitettavat) 50 sentillä! Mahtava löytö :) Ne oli kyllä kiinni sellaisessa kärsineen näköisessä kassissa, mutta sen kassiosan heitin kylmästi roskikseen. Sitten ihanan pikku kahvipannun 1,5 eurolla. Pannu ei ole käyttökunnossa, mutta ihan mun lempiväriä ja suloinen ku sika pienenä :o) (Tässä vaiheessa mukana ollut miespuolinen kaveri alkoi epäillä ostosteni järkevyyttä.. Ei ne sitten mitään ymmärrä hienoista löydöistä.)
Lisäksi löysin Emännän tietokirjan (2 osaa) vuodelta 1958 a´ 20 senttiä. Aivan ihana teos. Niitä on jo luettu ja hieman ehkä naurettukin (pakastinarkku on ilmeisesti ollut joskus nimeltään syväjäädytyskirstu :). Kirjat on hyvässä kunnossa ja henkivät omaa aikaansa. On siellä paljon tekstiileihin ja käsitöihinkin liittyvää tietoutta.

Hulluilta päiviltä lähti mukaan Stabilon ohutkärkisiä tusseja, muutama kaunis kortti, vesivärit ja kirja
Näin kunnostat mummolan mööpelit. Tuo kirja on tarkoitus antaa vanhemmilleni yllärilahjaksi, sillä aihe koskettaa heitä kovasti :) Tosin en tiedä jaksaako kumpikaan oikeasti kunnostaa mitään, mutta voivat ainakin lukea miten sen teoriassa voisi tehdä. Kirjassa on lähinnä viime vuosisadan kalusteita ja tarvetta voisi olla enemmän edellisen vuosisadan kalusteiden kunnostukselle, mutta eiköhän tuosta saa jotain irti ja vaativimmat hommat pitää tietysti jättää ammattilaisille. (Ja henkilökohtaisesti itse tykkään vanhoista kalusteista kunnostamattomina jos ne vaan suurin piirtein ovat käyttökunnossa.)
Lisäksi kävin Hemtexissä, jossa tuntuu aina olevan joku jättiale. Sieltä ostin vaaleanpuna-valkoiset ruusuverhot vitosella. Mitään käyttöä ei vielä ole, mutta kyllä aika tavaran kaupittelee.
Kirppiskahvat pääsi jo testikäyttöön, kun pari vuotta ilman kahvoja ollut laukun aihio pääsi vihdoin täyttämään tarkoituksensa. Olen virkannut tuon Mandarin petit -langasta aivan käsityöinnostukseni alkuaikoina. Kahvat on tosiaan sellaiset irroitettavat eli nyt voin virkata määrättömästi laukkuja ja vain vaihdella yksiä kahvoja sen mukaan mikä milloinkin pääsee käyttöön.

Hyvää alkanutta viikkoa!